Kokeilua lasille

Minulle on kertynyt paljon vanhoja ikkunoita ja lasia, joten ajattelin että olisi kiva hyödyntää sitä jontenkin maalauksissa. Tekniikka on vähän kinkkinen, koska maalausjärjestys on täysin päinvastainen kuin normi kuvaa tehdessä. Pitää siis maalata ensin valokohdat ja kaikki mikä on etualalla. Eikä korjaus mahdollisuutta ole. Päälle ei voi maalata ja jos jonkun kohdan maalauksesta poistaa, sen huomaa varmasti.
Tässäpä ensimmäisen kokeilun tulos.


Kuvan taustalla on musta kartonki. Nuo terävänä mustana näkyvät alueet silmissä raaputin maalauksesta pois, eli tuo näkyvä musta on siinä kohti kartonkia. Sekin tuli selväksi tätä tehdessä, että ei kannata raaputella, se rikkoo kokonaisuuden. Eli täytyy tehdä harkiten, kerralla valmista.
Tässä toinen kokeilu.


Kuvat näyttävät oudoilta kuoska näkyvissä on niiden maalattu puoli eli taustapuoli. Tuolta ne siis näyttävät valmiina. Tuohon kettuun en ollut tyytyväinen, joten poistin sen ja piirsin uuden aihion ja tein uuden maalauksen.


Tuolta ne näyttävät nyt sitten oikein päin katsottuna. Kyllä saa varmaan muutaman kerran nuin maalata että alkaa hahmottamaan missä järjestyksessä asioita kannattaa tehdä.
Kuvien taustaksi on tarkoitus laittaa pääosin mustaksi maalattu levy. Tuollaisena ne nyt eivät näytä oikein miltään, mutta musta tausta tehostaa lopputulosta.

Tässähän ei ole varmaan mitään järkeä, sama olisi maalata kuva normaalisti vaikka kovalevylle ja kiinnittää se tuohon lasin taakse. Mutta, tämä olikin kokeilua ja vähän jotain tavallisesta poikkeavaa:)



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mitä askarrella Fimo-massasta?

Tee-se-itse kortit

Ruutumalleja