Siirtokuvia

Tein vanhasta maalauksestani siirtokuvia vaneri- ja puupohjalle. 

Ihan kokeilun vuoksi tein siirron akryyli mediumilla (Matt medium) puulle ja Erikeeperillä vanerille. 
Liima pitää levittää huolellisesti koko alueelle. Puupohjalle maalasin ensin vähän valkoista akryylimaalia pohjaväriksi, kokeilu sekin mutta ei olisi ollut välttämätöntä. Siirtokuvassa valkoiset alueet jäävät aikalailla pohjan väriseksi, joten tässä valkoinen pohja hieman kirkastaisi siirtokuvan vaaleimpia kohtia. Kuten liima, Medium levitetään myös huolellisesti joka kohtaan.
Tuloste asetetaan liimapintaa vasten. Tasoittelu tehdään siis paperin nurjalta puolelta ja apuna on hyvä käyttää jotain lastan tapaista. Paperi ei saa jäädä kuprulle vaan kaikki kuplat silotellaan huolellisesti pintaan kiinni.  Tasoittelu on hyvä tehdä keskeltä ulospäin suuntautuvin liikkein, jottei kuprut kasaannu keskelle.

Sitten kärsivällisyyttä vaativa vaihe. Kuvat saisivat nyt kuivaa kauttaaltaan. Minä olen antanut niiden suosiolla olla seuraavaan päivään asti, jotta ne ovat varmasti läpeensä kuivia. 
-
Siten ehkä se kivoin vaihe. Kuva saadaan esille kun pinta kastellaan, vaikka sienellä, ja paperia aletaan hangata hiljalleen pois. Paksuin paperikerros lähtee nopeasti. 
Loput pienet paperijäänteet kannattaa hangata käsin, ettei vahingossa hankaa kuvaa puhki. Pienen irtonukan voi huuhtaista pinnasta vielä vedellä. 

Sitten vaaditaan jälkeen kärsivällisyyttä. Pinta on veden jäljiltä taas märkä joten olen tässäkin vaiheessa antanut kuvien kuivaa rauhassa seuraavaan päivään, mutta muutama tuntikin voisi riittää. 
Loppulakkausta tai -vahausta ei voi kuitenkaan tehdä ennekuin kuin puu on täysin kuiva. 
-
Kuivunut kuva on nyt himmeä. Sen voi jättää sellaiseksi, mutta voi siihen toki myös maalata jotain lisää. Kirkastaa valkoisia alueita tai tehdä ihan joitain uusia juttuja. Tässä vasemmalla maalasin valkoisia alueita uusiksi ja oikean puoleiseen kuvaan lisäsin vain kullan kimallusta. Lopuksi vahasin ja kiillotin puulle tekemäni kuvan ja lakkasin vanerikuvan. Lakkaus ja vahaus syventää ja vahvistaa muutenkin kuvan värejä, joten siirtokuvaan ei välttämättä tarvitse maalata värejä lisää, pelkkä vaha tai lakka riittää mainiosti. Sivun alussa on kuvat lakkauksen ja vahauksen jälkeen. 

-Heidi 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mitä askarrella Fimo-massasta?

Tee-se-itse kortit

Fimo askartelua pääsiäiseksi